Montenegro. Pieni maa Välimeren rannalla. Osin jo turistisoitunut, mutta yhä tuntematon suurimmalle osalle suomalaisista. Lensin Serbian pääkaupunkiin Belgradiin sillä mielellä, että katsotaan paikan päällä, viihdynkö samassa paikassa koko kymmenen päivää, vai tuleeko kierrettyä useampi kohde. Belgradin hostellissa kuulin niin monen muun matkalaisen kehuvan Montenegroa ja sen kaupunkia nimeltä Kotor, että sinne oli päästävä. Kotorista aion kirjoittaa erikseen, sillä paikka todellakin ansaitsee oman postauksensa. Sen sijaan nyt kirjoitan huimasta luontokohteesta Montenegron luoteisosassa, Durmitorin kansallispuistosta. Myös sinne päädyin hostellilla tapaamieni reissaajien suosituksesta.
Yöpymispaikassani Old Town Hostel Kotorissa oli samaan aikaan kolmaskin suomalainen vieras. Hänen ja kolmen muun matkalaisen kanssa päätimme lähteä tutustumaan Durmitoriin. Puhelimen herätysääni aamukuudelta edellisillan baarireissun ja vain parin tunnin unien jälkeen ei ollut ollenkaan mukavaa kuultavaa, mutta en halunnut jättää retkeä väliin, joten ylös vain ja silmät ristissä kävelemään viileään Kotorinlahden aamuun. Yksi Old Town Hostelin työntekijöistä lähti mukaamme menomatkalle Niksiciin asti. Hän sai autokyydin perille ja me vieraassa maassa olevat saimme alkumatkaksi oppaan. Kuskina toimivat vuorotellen amerikkalainen ja chileläinen reissaaja, minä sain keskittyä maisemien ihailuun. Liikkeelle lähtiessämme maisema oli vielä sumun peitossa. Ajoimme ensin Kotorinlahden rannikkoa pitkin ennen kuin käänsimme auton nokan kohti pohjoista ja vuoristoisempaa maastoa.
 |
| Kotorinlahden rannikkoa aamu-usvassa |
Alla näkyy kartalla ajamamme reitti. Vihreä merkki on aloitus- ja päätepisteessämme Kotorissa, punaisen merkin kohdalta lähdimme menomatkalla kohti itää ja sen jälkeen pohjoista, palatessa jatkoimme sen kohdalta kohti Kotoria samaa reittiä kuin mennessä.
Menomatkalla taisin torkahdella, sillä en muista hirveästi mitään matkasta Niksiciin asti. Sen verran kuin maisemia ehdin katsella, ne olivat erittäin upeita. Niksicissä kiersimme keskustan kautta ja pysähdyimme juomaan aamukahvit ja ostamaan evästä matkalle. Mukanamme ollut hostellin työntekijä jäi samalla kaupunkiin.
Niksicistä pohjoiseen jatkettaessa maisemat ovat karua ylänköä. Durmitorin alueella pysäytimme auton useita kertoja ja kävimme kävelemässä ulkona. En voi liikaa hehkuttaa kansallispuiston maisemia. Vaikka olimme liikkeellä lokakuussa, luonto oli todella kaunista. Varmasti näkymät olisivat hyvin erilaisia kesällä, kun kaikki on vihreää, mutta myös ruska tuolla on upea. En ole suomalaisena tottunut vuoristomaisemaan, joten uudenlaista nähtävää riitti. Laaksoissa ja rinteillä on pieniä taloja ja välillä taas seutu on kilometritolkulla asumatonta. Otin kuvia sen minkä kerkesin, mutta valitettavasti sekä kamerastani että puhelimestani loppui akku noin reitin puolivälissä. Ehdin saamaan paljon maisemia talteen, mutta se jäi harmittamaan, että en saanut kuvia Piva-järvestä, jota ihailimme Pluzine-nimisen kylän lähettyvillä. Joudun siis lainaamaan kuvan internetistä. Vaikka kamerassani ei ole nyt kuvia, muistissani ne onneksi ovat. Alla Durmitorin jylhiä maisemia.
 |
| Tällainen otus tuli vastaan |
 |
| Matkaseura |
Vuokra-auto on hyvä tapa lähteä tutkimaan Durmitorin aluetta. Muita autoja emme juurikaan nähneet, mikä oli hyvä asia, koska tiet tuolla ovat niin kapeita, että ohittaminen ei joka paikassa onnistu. Itse en olisi uskaltanut ajaa ihan kaikkein kapeimmissa kohdissa. Onneksi siis muut hoitivat ajamisen. Vuokra-autossamme oli paikat seitsemälle hengelle ja meitä oli matkassa kuusi. Muistaakseni hintaa auton vuokralle tuli vähän reilu kymppi per henkilö. En tosin mene vannomaan, muistanko oikein.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti